Etusivu

Osallistu väitöskirjaan: Uskonto ja masennus

Share

Helsingin yliopistossa on tekeillä väitöskirja siitä, miten uskonto voi masennuttaa ihmisen.

Mikäli tunnet, että sinulla olisi annettavaa tähän tutkimukseen, otahan yhteyttä tutkijaan.

Lue lisää...

 

Seura: Olen löytänyt rauhan

Share

SeuraTuoreessa Seura-lehdessä juontaja-toimittaja Kristiina Komulainen kertoo, miten hän on toipunut jehovantodistajuudesta.

"Minun oli pakko pyyhkäistä mielestäni kaikki aiemmin oppimani ja rakentaa kaikki tyhjältä pöydältä. Luin paljon, juttelin itseäni viisaampien kanssa, kävin läpi erilaisia tunteita. Välillä löin päätä seinään ja kävin ääripäissä", Kristiina kertoo Seurassa.

Hän ei halua lokeroida itseään mihinkään kategoriaan, ei edes ateistiksi. Hän ei muuttaisi edellisestä elämästään mitään pois.

"Kaikesta huolimatta yhteisöön kuuluinen oli yksi parhaista kokemuksista mitä minulla on ollut", Kristiina kertoo seurassa.

Seura

 

 

Viimeksi päivitetty (18.11.2011 13:30)

 

Aamu-tv: Uskonnon uhrit

Share

Aamu-tvYlen Aamu-tv:ssä haastateltiin Uskontojen uhrien tuki UUT ry:n puheenjohtajaa Joni Valkilaa ja entisistä Jehovan todistajista väitöskirjan tehnyttä Seija Ronimusta. Alkuinsertissä esiintyvät myös lappeenrantalainen entinen Jehovan todistaja sekä Jehovan todistajien tiedottaja Veikko Leinonen.

Yle

Viimeksi päivitetty (16.11.2011 14:41)

 

Tanskalais-JT:n tarina Helsingin kaupunginteatterissa

Share

HKTPalkittu tanskalaiselokuva To Verdener nähdään nyt näytelmäversiona Helsingin kaupunginteatterissa. Elokuva kertoo nuoren Jehovan todistaja -tytön tarinan.

Helsingin kaupunginteatteri

HS

Elokuvan esittely Wikipediassa

Veljesseura

Viimeksi päivitetty (14.11.2011 14:42)

 

Ihmisoikeusliitto: Kontrolloivasta yhteisöstä lähtevä tarvitsee tukea

Share

IhmisoikeusliittoIhmisoikeusliiton toimittamassa kirjassa kerrotaan tositarinoita ihmisistä, jotka ovat ottaneet kriittistä etäisyyttä uskonyhteisöönsä tai joutuneet kokonaan ryhmän ulkopuolelle.

Kotimaa24

Viimeksi päivitetty (10.11.2011 09:13)

 

Yle: Kartetun tie on pitkä ja kivinen

Share

YleEntinen Jehovan todistaja kertoo, millaista kartetun elämä on.

"Vertaistukisivustojen löytäminen pelasti elämäni. Tajusin, että en ole ainoa, joka miettii näitä ja pääsin tapaamaan ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia."

Yle

Viimeksi päivitetty (10.11.2011 09:14)

 

Väitös Jehovan todistajista eroamisesta

Share

Turun yliopistoTurun yliopistossa tarkastetaan 12. marraskuuta väitöskirja, joka käsittelee eroamista Jehovan todistajista. FM Seija Ronimuksen väitöskirjan nimi on "Vartiossa maailmaa vastaan. Tutkimus Jehovan todistaja -yhteisöstä eronneiden kokemuksista".

"Väitöskirjassani erityisenä mielenkiinnon kohteena on miten Jehovan todistaja -yhteisössä ylläpidetään erottelua ja vartioidaan sisä- ja ulkopuolen välistä rajankäyntiä sekä toisaalta mitkä tekijät saavat jäsenen eroamaan yhteisöstä. Varsinkin ero tarkkarajaisesta yhteisöstä voi olla vaikea kokemus, jota ei ole helppoa ymmärtää, ellei itse ole kokenut vastaavaa."

Ronimuksen tutkimus

Verkkouutiset

Kotimaa24

Ilkka

Taustaa

Turun yliopisto

Pro gradu tekeillä samasta aihepiiristä

Viimeksi päivitetty (16.11.2011 13:25)

 

Inhimillinen tekijä: Irti yhteisöstä

Share

YleYle TV2:n inhimillinen tekijä -ohjelmassa kerrotaan kokemuksia uskonnollisesta liikkeestä irtautumisesta. Yksi tarinansa kertoja on juontaja-toimittaja Kristiina Komulainen, joka jätti Jehovan todistajat parikymppisenä.

"Kristiina kertoo ohjelmassa, millaisia pelkoja uskonto voi pienessä lapsessa herättää. Hän kertoo myös, miten alkoi vähitellen kyseenalaistaa liikkeen opetusta ja millaista syyllisyyttä hän näistä epäilyistään tunsi. Kuusi vuotta sitten Kristiina teki lopullisen pesäeron Jehovan todistajiin lähettämällä johdolle erokirjeen. Syyllisyys ja huono omatunto ja toisaalta ilo vapaudesta vuorottelivat kuitenkin pitkään hänen sisällään. Nyt hän on käsitellyt jo menneisyytensä ja toivoo vain, että pienille lapsille ei väkisin tuputettaisi uskontoa. Muutoin hän haluaa antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa, eikä halua tuomita uskonnollisia liikkeitä."

Ohjelma esitetään TV2:lla sunnuntaina 30.10. klo 21. Uusinnat ovat tiistaina 1.11. klo 12 ja torstaina 3.11. klo 18. Ohjelma näkyy myös Yle Areenalla.

Yle Areena

Inhimillinen tekijä

Iltalehti

Me Naiset

 

 

Viimeksi päivitetty (10.11.2011 09:15)

 

Kerro kokemuksiasi: JT ja mielenterveyspalvelut

Share

Jouduitko turvautumaan mielenterveyspalveluihin ollessasi Jehovan todistaja tai sen jälkeen? Kerro kokemuksiasi pro gradun tekijälle!

Lisätietoja: Veljesseura

 

Puheenjohtaja vaihtui

Share

KartetutYhdistyksen vuosikokous pidettiin 30. huhtikuuta Helsingissä. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Antti. Entinen puheenjohtaja Sari jatkaa vertaistuen koordinaattorina. Hallitukseen kuuluvat Antin lisäksi myös Margareta (taloudenhoitaja) ja Tuomo (sihteeri). Yhdistyksen jäsenmaksu pidetään entisellään, eli 10/20 eurossa.

Ohjeita jäsenmaksun maksamiseen: Veljesseura.

Viimeksi päivitetty (10.11.2011 09:16)

 
Tapaamisia

Hengellisen väkivallan ilta: Epäterve yhteisö

25.01. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Epäterve yhteisö lapsen, nuoren ja aikuisen näkökulmasta. Illassa keskitytään keskusteluun ja vertaistukeen, eikä siinä ole hengellisiä elementtejä. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Internet

15.02. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Internetin ja median merkitys hengellisen väkivallan alueella.  Illassa keskitytään keskusteluun ja vertaistukeen, eikä siinä ole hengellisiä elementtejä. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Yhteisö

21.02. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Voinko säilyttää uskoni, jos menetän uskonnollisen yhteisöni? - Illassa tutkitaan hengellistä väkivaltaa keskustelun ja vertaistuen ohella myös Raamatun sanoman kautta ja otetaan esille hengellisiä näkökulmia illan aiheeseen. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Johtajat

21.03. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Hengelliset auktoriteettihenkilöt ja yhteisönarsismi. Illassa keskitytään keskusteluun ja vertaistukeen, eikä siinä ole hengellisiä elementtejä. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Mielenterveys

11.04. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Mielenterveysongelmat hengellisissä yhteisöissä. Illassa keskitytään keskusteluun ja vertaistukeen, eikä siinä ole hengellisiä elementtejä. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Ulkopuolisin silmin

15.05. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Manipuloivat yhteisöt ulkopuolisen silmin katsottuna. Illassa tutkitaan hengellistä väkivaltaa keskustelun ja vertaistuen ohella myös Raamatun sanoman kautta ja otetaan esille hengellisiä näkökulmia illan aiheeseen. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.

Hengellisen väkivallan ilta: Kirjallisuus

23.05. klo 18-21

Hengellisen väkivallan keskusteluilta: Kirjallisuuskatsaus hengellisestä väkivallasta kertoviin teoksiin. Illassa keskitytään keskusteluun ja vertaistukeen, eikä siinä ole hengellisiä elementtejä. Mäntynummen seurakuntatalo Mäntynummentie 17, 08500 Lohja (Lohja-Helsinki bussipysäkit 50m). Järjestää Lohjan srk.